Ensin hissiaseman lipunmyyjä kysyi ikää, siis olisi halunnut lastenlipun myydä. Sitten hän lykkäsi (aikuisten) liput käteen sellaisina "työnnä viivakoodi koneeseen" -versiona. Olin ihan äimänä - olisi pitänyt osata erikseen tilata kortti, jonka portti osaa lukea hihataskusta. Kylän kaupoissa jopa myytiin lippujojoja, joiden luulin kadonneen maailmasta!
Hissikapasiteettikin taisi olla pääasiassa vielä 90-luvunkin takaa, mutta maltillinen meno tuntui kivalta vaihtelulta - eivätkä täkäläiset kuitenkaan osaa pakkautua tehokkaasti kuuden hengen tuolihisseihin, joten ankkuri vetää käytännössä ihan yhtä hyvin.
Viikonlopun jälkeen oli hiukan ristiriitainen olo: kun on löytänyt helmen, haluaa toisaalta kertoa siitä kaikille, ja toisaalta ei halua, että kukaan saa tietää. Paljastetaan nyt kuitenkin, että tämä neonvuosikymmenen helmi sijaitsee Val d'Anniviersissä ja on nimeltään Grimentz. Sinne on aiemmin päässyt Suomesta You travelin pakettimatkalla, joten tuskin kylä kenellekään muulle kuin minulle suuri salaisuus on.
Joka tapauksessa pieni vanhanaikaisuus teki terää. Bilettäjille taitaa olla tarjolla tasan yksi après ski -baari (jossa tosin oli live-musiikkia) ja herkuttelijoille ehkä kolme ravintolaa (rösti on röstiä ja raclette raclettea joka paikassa, joten mitä väliä).
Minä ilahduin erityisesti siitä, että sain rikottua koko alkukauden vaivanneen mustien rinteiden kirouksen. Olen jo hetken kaipaillut haastavampia rinteitä harjoitteluun, mutta tähän saakka lähes joka ikinen himoamani musta on ollut suljettuna joko lumenpuutteen tai liiallisen lumentulon ja sitä kautta lumivyöryriskin vuoksi. Nyt pääsin vihdoin treenaamaan.
Löysin itsestäni myös kumman maltillisen ominaisuuden: Kun olin puolitoista päivää treenannut reidet hapoilla, osasin todeta, että nyt riittää. Aurinko paistoi ja oli kiva laskea, joten päätin siirtyä keskivaikeisiin ja liu'utella niitä kevyesti kylään saakka.
Yhden päivän hissilippu 50 fr, kahden päivän 95 fr. Kädet vapaana -hissikortti 5 fr. Samalla hissilipulla pääsee myös Zinalin, St. Lucin, Chandolinin ja Vercorinin rinteisiin.
Heh, vielä siitä laakso pari itään, ja pääset 50-luvulle: vain ikivanhoja kolisevia rautaisia sompahissejä eikä todellakaan mitään hihakortinlukijoita. Parakki-WC, eli palvelutkin löytyy.
VastaaPoistaMutta Grimentz on viehättävä, samaa mieltä.
Vielä jonkin aikaa sitten muuten niitä ladattavia vitosen magneettikortteja lunastettiin takaisin, mutta ainakaan useimmissa paikoissa enää ei. Eli nykyään ne niinku kuuluu hillota auton hanskalokeroon, ajatuksella, että "ens kerralla on valmiiksi". Meillä on "valmiiksi" sellaiset 50 kappaletta. Hanskis tursuaa. (eihän niitä voi kukaan muistaa ottaa mukaan)
Tämän syvemmälle ei tällä kertaa uskallettu, kun pelättiin, että tullaan kohta toiselta puolelta pois - mutta olisihan siellä ollut vielä monta vuosikymmentä käytävänä läpi.
PoistaOlen huomannut saman noiden hissikorttien suhteen! Ärsyttävää. Joissakin paikoissa toki tuleekin käytyä sen verran säännöllisesti, että kortti on ihan kiva olla, mutta on niitä kerran käytettyjä kortteja täälläkin ihan kiva pino. Lisäksi useimpiin paikkoihin on vain yksi kortti, joten ei voi hyödyntää esim. nettilatausta, kun toiselle joutuisi kuitenkin jonottamaan lipun tiskiltä. (Valivali, on tää laskettelu vaikea laji.)