sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Valokuvaprojekti

Nyt kun taas innostuin valokuvista ja sain vihdoin lajiteltua ja varmuuskopioitua koko kuvavalikoimani, intouduin aloittamaan Sveitsiin liittyvän valokuvausprojektin.

Julistetaan tavoite juhlallisesti:

Ennen kuin muutan Sveitsistä pois, olen ottanut/otattanut itsestäni jokaisessa maan kantonissa sellaisen kuvan, josta jotenkin näkyy, missä kantonissa ollaan.

Noin. Nyt en voikaan sitten livistää ensimmäiseen Suomen-koneeseen, kun arki alkaa käydä päälle.

Kantoneita on yhteensä 26. Tähän mennessä olen käynyt ehkä kymmenessä (viidessätoista, jos lasketaan autossa istuminen moottoritiellä). Eikä mistään näistä tietenkään ole kuvaa, joten projekti alkaa puhtaalta pöydältä.

Lupaan raportoida blogiin kuvien kera!

P.S. Miten nopeasti asiat unohtuvatkaan! Kun organisointiprojektin tiimoilta selasin viime kesäloman kuvia, ihmettelin, miksi ihmeessä olinkaan yksin siskoni koiranäyttelyssä, eikä Herra Täydellinen ollut mukana. No, vaikka siksi, että asuimme silloin vielä eri maissa...

2 kommenttia:

  1. Meinasin kommentoida nasevasti Hailuodosta kunnes tajusin että siitä on jo kaksi vuotta.. :D Mihin tää aika oikein kuluu?

    VastaaPoista